Omenakääriäinen  (Cydia pomonella)

Yleistä

Aikuinen omenakääriäinen on noin 1 cm pitkä, sen siivet ovat harmaanruskeat ja siiven kärjessä on kuparinvärinen laikku. Täysikasvuinen toukka on noin 15 mm pituinen. Omenakääriäinen talvehtii toukkana puun kuoren koloissa ja maassa. Aikuiset lentävät iltahämärissä. Omenakääriäisen lentoaika on toukokuun lopusta elokuulle saakka. Päälento on kesäkuussa. Joskus esiintyy osittainen toinen sukupolvi elokuussa.  Naaras munii vain, kun lämpötila on yli 15°C.

Vioitus

Toukka kaivaa ison käytävän omenan kotaan saakka. Se saattaa syödä myös siemeniä. Yksi toukka voi vioittaa useita omenoita.

Tarkkailu ja torjunta

Omenakääriäisen tarkkailussa käytetään feromoniansoja. Feromoni houkuttelee omenakääriäisiä, jotka ansaan lennettyään jäävät siniseen liima-pohjaan kiinni.) Pyydykset asennetaan omenan kukinnan alussa. Feromonipyydyksiä suositellaan käytettäväksi 1 kpl/5-10 puuta kohti. Feromoni vaihdetaan n. 6 viikon kuluttua uuteen. (Feromoni houkuttelee jossain määrin myös versokääriäistä ja pikkuhedelmäkääriäistä.) Pyydyksellä on myös tuholaispopulaatiota pienentävää vaikutusta.

Omenakääriäisten talvehtivia toukkia voidaan torjua myös isosukkulamadoilla. Tee sukkulamatokäsittely sadonkorjuun jälkeen tai keväällä ennen kuin omenakääriäisen toukat koteloituvat. Tärkeintä on, että ilmankosteus olisi mahdollisimman korkea levityksen aikana ja sen jälkeen. Sukkulamadot olisikin hyvä ruiskuttaa esimerkiksi sateisella säällä, jolloin omenapuiden rungot ovat märkiä. Ruiskuta liuos mieluummin ilta-aikaan, jolloin rungot pysyvät kosteana yön yli. Lämpötilan tulee olla yli 8  ̊C tai korkeampi muutaman tunnin ruiskutuksen jälkeen, sillä sukkulamadot tarvitsevat aikaa löytääkseen kääriäisentoukat. Lämpötilan tippuminen ei vahingoita sukkulamatoja, jos runko pysyy kosteana. Suoraa auringonvaloa ja yli 30  ̊C lämpötiloja tulee välttää. Sukkulamadot ovat herkkiä uv-säteille. Isosukkulamato -käsittely tappaa kääriäistoukkia, ja sitä kautta vähentää (käsittelyä seuraavana keväänä) aikuisten omenakääriäisten määrää. Tai ajoituksen onnistuessa kevätkäsittely vähentää satovuoden kääriäisten määrää.

Pihlajanmarjakoi (Argyresthia conjugella)

Yleistä

Pihlajanmarjakoin pääisäntäkasvi on pihlaja, jonka marjonta vaikuttaa ratkaisevasti pihlajanmarjakoin runsauteen. Laji talvehtii kotelona maassa. Jos talvehtivia koteloita on ollut paljon ja pihlaja kukkii kuluvana kautena vähän, vioitusvaara omenalla on suuri, koska naaraat hakeutuvat pihlajamarjojen katovuotena munimaan omenalle.

Pihlajanmarjakoin lentoaika on kesäkuun alusta elokuun alkuun. Päälento ja muninta ajoittuvat kesäkuun lopulle. Pihlajanmarjakoilla on yksi sukupolvi vuodessa.

Torjuntatarvetta voi arvioida kuluvan vuoden pihlajan kukinnan ja edellisen vuoden marjonnan ja marjojen toukkaisuuden perusteella. Myös omenaraakileita tulee tarkkailla ensimmäisten vioitusten havaitsemiseksi.

Vioitus

Toukat kaivavat kapeita käytäviä omenan maltoon. Yhdessä raakileessa voi olla monta toukkaa. Sisäänmenokohdassa näkyy aluksi vaaleita, myöhemmin tummuvia laikkuja, joista pusertuu ulos nestettä.

Torjunta

Feromonipyydyksiä käytetään pihlajanmarjakoin tarkkailussa. Feromoni houkuttelee pihlajanmarjakoita, jotka ansaan lennettyään jäävät siniseen liima-pohjaan kiinni.  Ansalla on myös torjuntavaikutusta. Feromonipyydykset asennetaan omenan kukinnan lopulla. Niitä suositellaan käytettäväksi 1/5-10 puuta. Pyydykset tarkastetaan 2–3 päivän välein ja liima-pohja vaihdetaan tarvittaessa uuteen. 6 viikon jälkeen feromonikapseli vaihdetaan.  Feromoni voi houkutella myös eräitä muita harvinaisempia saman suvun lajeja ja miinaajakoita, jotka ovat huomattavasti pienempiä (3–4 mm) kuin pihlajanmarjakoit, sekä pikkumaayökkösiä (15 mm).

Pihlajanmarjakoi: